Aki Suvilahti

Patruunaliike­toimintayksikön johtaja

Sakolle sopii työntekijä, joka uskaltaa esittää omia ajatuksiaan

– Aki Suvilahti

Kehityspolku johtajuuteen

Tutustuin Sakoon opiskellessani Aalto-yliopistossa konetekniikkaa. Sako oli mukana opiskelijoiden muodostamassa projektikokonaisuudessa, jossa kehitettiin aseen turvajärjestelmän prototyyppiä. Onnistuneen projektin seurauksena sain vuonna 2013 mahdollisuuden tehdä diplomityöni Sakon tuotekehitysosastolle.

Valmistumiseni jälkeen minut vakinaistettiin projekti-insinööriksi samalle osastolle. Tehtäviini kuului muun muassa kiväärituotteidemme käyttöohjekirjojen uudistaminen ja viranomaispuolen tarjousdokumentaatioiden tuottaminen.

Projekti-insinöörin tehtävästä siirryin vuoden 2017 alussa tuotepäälliköksi patruunayksikköön. Isona osana tehtävää oli patruunoiden tuoteperheiden uudistus sekä uusien tuotemallistojen lanseeraus. Vuoden 2018 alussa sain mahdollisuuden siirtyä patruuna-liiketoimintayksikön vetäjäksi. Vastuullani on nyt patruunoiden myynti, markkinointi ja tuotanto sekä niiden kehittäminen. Erilaisten ihmisten ja osaamisten johtaminen on mielenkiintoinen osa-alue työssäni, ja se miten haasteet saadaan ratkaistua ja käännettyä voitoiksi sekä vahvuuksiksi.

Sakolle sopii työntekijä, joka uskaltaa esittää omia ajatuksiaan, mutta ottaa myös muiden mielipiteet huomioon. Sako työnantajana on joustava ja tarjoaa vaikutusmahdollisuuksia aktiivisille sekä aloitteellisille tekijöille, jotka haluavat kehittää toimintaa ja omaa osaamistaan. Tiimityö on meillä isossa roolissa. Aktiivisuutta arvostetaan ja tilaa annetaan. Positiivinen asenne ratkaisee.